Ihmiset ovat aina miettineet, onko heidän lemmikeillään kuolemanjälkeistä elämää. Eri uskontojen edustajat ovat antaneet tähän kysymykseen hyvin erilaisia vastauksia.
Mitä muinaiset ihmiset ajattelivat kissojen ja koirien kuolemanjälkeisestä elämästä?
Muinaisessa Egyptissä kissa kesytettiin Niilin rannoilla. Sitä kunnioitettiin pyhänä eläimenä, Bastetin, ilon, rakkauden ja naisellisen kauneuden jumalattaren, ruumiillistumana. Kissan uskottiin olevan olemassa samanaikaisesti elävien ja kuolleiden maailmassa.
Myös egyptiläiset kunnioittivat koiria. Niitä pidettiin Anubiksen jumalan inkarnaationa ja manalan suojelijana. Kuoleman jälkeen koirat ja kissat muumioitiin ja haudattiin täysillä kunnianosoituksilla erityisille hautausmaille. Jälkeenpäin niiden omistajat ajoivat päänsä kaljuksi surun merkiksi ja heidän piti surra seitsemänkymmentä päivää. Tuonpuoleisessa kissojen ja koirien elämän uskottiin jatkuvan.
Muinaisessa Kreikassa koiria ja kissoja kunnioitettiin lemmikkeinä, ja niistä mainitaan jopa useissa legendoissa. Aleksanteri Suuri perusti kaupungin ja nimesi sen Peritesiksi rakkaan koiransa mukaan. Kreetan saarella vastasyntynyttä Zeusta vartioi kultainen koira. Kissoja pidettiin kreikkalaisen jumalattaren Dianan ruumiillistumana ja ikuisuuden symbolina. Papit ympäröivät itsensä näillä eläimillä uskoen, että ne säteilivät astraalitulta luonnon omalla voimalla. Metempsykoosin filosofinen oppi kukoisti Kreikassa tuolloin. Uskottiin, että paitsi ihmisillä, myös eläimillä ja jopa kasveilla oli sielu. Kuoleman jälkeen sielu siirtyi vastasyntyneeseen. Myös filosofi Aristoteles uskoi, että kuolleiden ihmisten ja eläinten sielut pystyivät liikkumaan avaruudessa.
Muinaisille slaaveille kissat olivat lähes myyttisiä olentoja. Ne olivat noitien, velhojen ja muiden pahojen henkien ikuisia seuralaisia. Niillä oli yliluonnollisia voimia. Venäjällä kissoja pidettiin myös oppaina tuonpuoleiseen. Koirat puolestaan pystyivät ennakoimaan omistajiensa kuoleman ja sairauden sekä aistimaan pahojen henkien läsnäolon. Vaikka muinaiset slaavit antoivat lemmikeilleen maagisia ominaisuuksia, he uskoivat, että kaikista eläimistä vain karhulla oli sielu.
Ortodoksisen kirkon suhtautuminen lemmikkien kuolemanjälkeiseen elämään
Raamatun kertomukset osoittavat, että maailman luomisen jälkeen eläimet asuivat ensimmäisten ihmisten kanssa paratiisissa. He elivät täydellisessä sopusoinnussa keskenään. Mutta lankeemuksen jälkeen kärsivät paitsi ihmiset myös eläimet. Kaikki elävät olennot joutuivat kuoleman alaisiksi. Samaan aikaan teologit jatkavat keskustelua eläinten tuonpuoleisesta elämästä. Useimmat uskovat, että jokaisella eläimellä on sielu, mutta että se lakkaa olemasta kuoleman jälkeen, toisin kuin ihmissielu. Samasta syystä ortodoksikristittyjä kehotetaan olemaan nauttimatta eläinten verta. Uskotaan, että sielu asuu siinä.
Hindujen ja buddhalaisten asenteet lemmikkien tuonpuoleiseen
Hindut ja buddhalaiset uskovat, kuten vuosisatojen ajan, että jokaisella olennolla on sielu. Kaikki elämä maapallolla on yhteydessä toisiinsa ja sen tulisi esiintyä rakkaudessa ja harmoniassa. Buddhalaisen filosofian mukaan ihmisillä ja eläimillä on yhtäläinen potentiaali. Viime kädessä kaikki riippuu karmasta: jos se on huono, ihminen voi syntyä uudelleen eläimenä kuoleman jälkeen. Kääntäen, eläin voi syntyä uudelleen ihmisenä elämällä ihmisarvoista elämää.
Kissien ja koirien kuolemanjälkeinen elämä islamissa
Islamin mukaan tuomiopäivänä kaikki muut elävät olennot herätetään kuolleista ihmisten ohella. Jokainen eläin, joka on täyttänyt tehtävänsä maan päällä, saa palkinnon. Eläimen sielu, vaikka se onkin erilainen kuin ihmisen sielu, on kuolematon ja muuttumaton.
Mistä tuli ajatus, että maanpäällisen elämän jälkeen kissat ja koirat menevät sateenkaareen?
Legendan mukaan taivaan ja maan välissä on paikka nimeltä Sateenkaarisilta. Loputtomat, vihreät niityt, yltäkylläisesti ruokaa, kirkas, lämmin aurinko. Kaikki, mitä eläin tarvitsee, on siellä yltäkylläisesti. Vanhat ja sairaat eläimet muuttuvat nuoriksi ja energisiksi. Siellä ne ovat todella onnellisia ja odottavat vain isäntänsä ylittävän tämän sillan yhdessä. Tämä legenda on lainattu pohjoismaisesta mytologiasta, jossa mainitaan Bifrost – silta taivaan ja maan välillä, joka yhdistää jumalten maailman muihin maailmoihin.
Useimmat uskomukset ovat lopulta yhtä mieltä siitä, että eläimillä on sielu. Kysymys siitä, menevätkö ne taivaaseen kuoleman jälkeen vai syntyvätkö ne uudelleen, on edelleen avoin, kuten ihmistenkin.
