En enää koskaan osta eläimiä lintumarkkinoilta: Näin saimme yllätyksenä kylväytyneen sian

Lapsena rakastin käydä äitini kanssa lintumarkkinoilla. Hän osti ruokaa kaloille ja kanarialinnuille, ja minä katselin myytäviä eläimiä. Hiiriä, hamstereita, marsuja... Erillisellä alueella oli söpöjä kissanpentuja, ja siellä penkillä, potentiaalisten ostajien ympäröimänä, pörröisten chow chow -koirien kasvattaja tarjosi pyytämättä ostamiaan pentuja halvalla. Minulle "lintumarkkinat" edustivat mahdollisuutta valita lemmikki, saada myyjältä neuvoja ja vinkkejä hoitoon ja ruokintaan sekä – mikä on luultavasti tärkeää monille – maksaa huomattavasti vähemmän kuin lemmikkikaupassa tai kasvattajalta.

"Eläväksi lahjaksi" lintumarkkinoille

Poikani oli jo pitkään toivonut kissanpentua tai vielä parempi, pentua. Mutta perhekokouksessa päätimme aloittaa marsusta. Päätimme mennä lemmikkikauppaan. Siellä oli enemmän valinnanvaraa ja hinnat alhaisemmat, varsinkin kun meidän piti ostaa häkki, erilaisia ​​ruokinta- ja juottoastioita, talo ja muita välttämättömyystarvikkeita heti. Tämä on paikka, jossa myydään lemmikkijyrsijöitä. Toisin kuin neuvostoaikaisissa lemmikkikaupoissa, saatavilla olevien eläinlajien valikoima on laajentunut uskomattoman paljon.

Aiemmin valikoima rajoittui hamstereihin – punasilmäisiin albiinoihin, valkoisiin hiiriin ja sileäturkkisiin marsuihin. Erityisen onnekkaat ostajat löysivät djungarianhamstereita ja chinchillan – se oli aivan fantasian tuotetta! Mutta sitten silmäni laajenivat: en ollut koskaan nähnyt näin laajaa valikoimaa pelkästään marsuja!

Himalajan, perulainen, amerikkalainen, abessinialainen – näytteillä oli niin monia rotuja, enkä yksinkertaisesti muistanut useimpien niiden nimiä. Erityisesti pitkäkarvaiset kiehtoivat minua, niin söpöt, karvaiset otukset... Päädyimme kuitenkin lyhytkarvaiseen eläimeen helpomman turkinhoidon vuoksi.

Sain pitää yhtä porsaista sylissäni. Se oli niin pyöreä ja pirteä, kehräsi ja kiljui niin suloisesti, ja sen pieni ruumis vapisi hieman, että rakastuin siihen heti. Siinä se oli, "elävä lahjamme"! Myyjä ilmoitti meille, että se oli tyttö, vasta 10 viikon ikäinen. "Me otamme sen!" päätimme.

Kuukausi on kulunut

Luulin, että lintutoreja koskevat negatiiviset arvostelut olivat kasvattajien kirjoittamia, sillä he kohtaavat kovaa kilpailua "lintu"myyjien kanssa. Heidän mukaansa he saattavat jopa myydä sairaan eläimen. Mutta en tehnyt valintaa silmät kiinni: sen nenä ja korvat olivat puhtaat, turkki kiiltävä ja sen silmät loistivat. Pienokainen oli myös pullea – verrattuna muihin häkin eläimiin, se oli pullein. Se luultavasti tykkää syödä. Ja hyvä ruokahalu on merkki siitä, että lemmikillä on kaikki hyvin.

Annoimme sian nimeksi Plusha. Neljässä viikossa se oli lähes kaksinkertaistunut – kohonnut kuin kevätkääryle. Tietenkin se oli syönyt niin paljon! Kaikki oli hienoa, paitsi yksi asia: Plusha ei pitänyt siitä, että sitä pidettiin sylissä – se yritti välttää lähikontaktia hinnalla millä hyvänsä. No, meidän täytyy vain katsella, kun se pitelee hellästi porkkananpalaa tai viljatikkua pienissä sormissaan.

Ei voi olla!

Kymmenen päivää kului, ja aloin huomata, että possu yritti yhä enemmän pysytellä pesässään ja oli menettämässä aktiivisuuttaan. Mutta koska sen ruokahalu ei ollut vähentynyt, vaan jopa lisääntynyt, päätin, että oli liian aikaista huolehtia. Ehkä olimme vain ruokkineet sitä liikaa? Oliko aika laihtua? Vai pitäisikö minun kääntyä eläinlääkärin puoleen? Kyllä, menen katsomaan sitä huomenna.

Mutta suunnitelmani eivät olleet toteutumassa. Kun menin ottamaan Plushaa häkistään, en voinut uskoa silmiäni: heinässä ryntäsi ympäriinsä sellaisia, joita luulin punavalkoisiksi hamstereiksi! Oliko tämä vitsi? Katsoin niitä tarkemmin: oi, ne olivat kaksi pientä marsua – Pljuškan pentuja. Hänen on täytynyt synnyttää meidän nukkuessamme. Ja kuten tiedämme, marsunpennut, toisin kuin hamsterit ja rotat, syntyvät karvaisina.

Mikä yllätys! En olisi koskaan uskonut, että jotain tällaista voisi tapahtua neljän kuukauden ikäiselle eläimelle. Käy ilmi, että naarasmarsut kypsyvät hyvin varhain, ja jos niitä ei eroteta häkeistään ajoissa, ne voivat saada pentueita jo niin nuorena. Emme edes huomanneet hänen olevan tiine, koska emme edes ottaneet häntä syliin, koska ajattelimme hänen olevan vain lihava. Joten ostimme yhden, ja nyt niitä on kolme. On aika ryhtyä itse myyjäksi lintukojulle.

Jälkisanan sijaan

Poikani tietenkin pyysi meitä pitämään Plushan pennut, mutta päätimme olla perustamatta marsutilaa. Annoimme aikuiset porsaat ystäville. En enää osta eläimiä lintumarkkinoilta – kuka tietää, mikä yllätys meitä odottaa ensi kerralla. Entä jos esimerkiksi suloisesta pienestä liskosta kasvaa uhkaava alligaattori?